SILLIVOILEIPÄKAKKU SAARISTOLAISLEIVÄSTÄ

 

6–8:lle

Vaikeusaste: keskitaso

Valmistusaika: 2,5 h + 12 h marinointi

(soijaton, ei sisällä pähkinää)

 

Sillin saaristolaisleivän kera on ajaton klassikko, josta syntyy myös mitä herkullisin voileipäkakku. Valmista helppo saaristolaisleipä Tuopin saaristolaisleipä jauhoseoksesta ja herkullinen täyte Sillikonttorin Suomessa valmistetuista silleistä. Sillivoileipäkakku on täydellinen lisä niin pienen porukan brunssille kuin isompiin kevään juhliinkin.

 

Pikkelöity punasipuli

1 pieni punasipuli

1 rkl punaviinietikkaa

2 rkl sokeria

½ dl vettä

 

1 pkt Tuoppi saaristolaisleipä jauhoseosta

 

Sillitäyte

1 prk Sillikonttorin Sipulisilliä

1 nippu tilliä

3 keitettyä kananmunaa

1 prk (200 g) maustamatonta tuorejuustoa

2 dl ranskankermaa

½ sitruunan mehu

1 rkl makeaa sinappia

suolaa

mustapippuria

 

kostutukseen ½ dl maitoa

 

Koristeluun

Sillikonttorin Sipulisilli-paloja

pikkelöityä punasipulia

hienonnettua ruohosipulia

tilliä

isoja kapriksia

rosépippuria

 

Leikkaa kuorittu punasipuli noin kahdeksaan lohkoon niin, että lohkot pysyvät kasassa sipulin kannan avulla. Kiehauta punaviinietikka, sokeri ja vesi niin, että sokeri sulaa. Lisää punasipulit ja siirrä kannelliseen purkkiin. Anna marinoitua vähintään yön yli.

 

Valmista saaristolaisleipä pakkauksen ohjeen mukaan pyöreään irtopohjavuokaan (halkaisija n. 20 cm).

 

Hienonna sipulisilli, tilli ja kananmunat ja sekoita tuorejuustoon ja ranskankermaan. Mausta sitruunamehulla, makealla sinapilla, suolalla ja pippurilla.

 

Puolita jäähtynyt saaristolaisleipä vaakasuunnassa. Kostuta pohja maidolla ja levitä päälle reilu puolet sillitäytteestä. Nosta päälle kansi ja kostuta. Päällystä kansi lopulla täytteellä ja koristele sillivoileipäkakku sillipaloilla, punasipulilla, ruohosipulilla, tillillä, kapriksilla ja rosépippureilla.

 

 

 

 

Kreikkalainen saaristolaisleipäkakku

 

6–8:lle

Vaikeusaste: keskitaso

Valmistusaika: 2,5 h + 12 h marinointi

(soijaton, ei sisällä pähkinää, ei sisällä kalaa/äyriäisiä)

 

Voileipäkakku on juhlien tarjottavana uskomattoman monipuolinen. Pohjan voi tehdä Tuoppi saaristolaisleipä jauhoseoksesta helposti syntyvään saaristolaisleipään ja täytteeksi kannattaa kokeilla vaihteeksi herkkusieniä. Täyteläinen feta-jogurttitäyte ja reilu kourallinen yrttejä koristeena vievät makumaailmaa Välimeren suuntaan. Toki saaristolaisleipäkakku toimii erinomaisesti myös perinteisempien lohen tai kinkun kanssa.

 

Marinoidut herkkusienet

300 g Champ herkkusieniä

½ nippu Vihreäkeiju timjamia

1 dl balsamiviinietikkaa

1 dl sokeria

1 dl vettä

 

1 pkt Tuoppi saaristolaisleipä jauhoseosta

 

Feta-jogurttitäyte

½ kurkku

4 dl kreikkalaista jogurttia

½ nippu Vihreäkeiju minttua

1 valkosipulinkynsi

1 rkl hunajaa

150 g fetajuustoa

suolaa

mustapippuria

 

Sitruunamajoneesi

1 rkl sitruunamehua

½ sitruunan kuori

½ dl majoneesia

 

4–6 lehteä Vihreäkeiju jääsalaattia

 

Koristeluun

2–3 lehteä Vihreäkeiju jääsalaattia

2 Champ herkkusientä ohuina viipaleina

balsamico-marinoituja herkkusienen puolikkaita

feta-juustomuruja

Vihreäkeiju timjamia

Vihreäkeiju minttua

Vihreäkeiju lehtipersiljaa

Vihreäkeiju viinisuolaheinää

Vihreäkeiju oreganoa

eri värisiä halkaistuja kirsikkatomaatteja

 

Viipaloi 2/3 herkkusienistä ja puolita loput. Hienonna timjami ja sekoita balsamiviinietikka, sokeri ja vesi niin, että sokeri sulaa. Sekoita joukkoon timjami ja herkkusienet ja anna marinoitua yön yli.

 

Valmista saaristolaisleipä pakkauksen ohjeen mukaan pyöreään irtopohjavuokaan (halkaisija n. 20 cm).

 

Puolita kurkku, poista siemenet ja raasta. Purista ylimääräinen neste pois kurkkuraasteesta tai valuta rauhassa siivilässä ja sekoita sitten kreikkalaiseen jogurttiin. Hienonna minttu ja valkosipulinkynsi ja lisää jogurttiin hunajan sekä murustetun fetajuuston kanssa. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita sitruunamehu ja sitruunan kuori majoneesiin.

 

Puolita jäähtynyt saaristolaisleipä pituussuunnassa. Kostuta pohja levittämällä päälle puolet sitruunamajoneesista ja täytä reilulla puolella feta-jogurttitäytteestä, marinoiduilla herkkusieniviipaleilla ja jääsalaatilla. Nosta päälle kansi ja levitä päälle loppu sitruunamajoneesi. Päällystä kansi lopulla täytteellä ja koristele saaristolaisleipäkakku salaatinlehdillä, tuoreilla ja marinoiduilla herkkusienillä, fetajuustolla, yrteillä ja kirsikkatomaateilla.